JOSPA OLISINKIN VAIHTO-OPPILAS


Matka jo tähän pisteeseen, ensimmäisiin sanoihin tuntuu epätodelliselta. Joka päivä se hiipii mieleen ihan yhtäkkiä, tosi tyhmiä ajatuksia päähän ujuttaen. Juuri minä olen todella lähdössä vaihtoon koko vuodeksi ja ihan yksin. Vielä absurdimmalta tuntuu, että en tosissaan tiennyt tästä mitään vielä puoli vuotta sitten.

Tuntuu, että se oma tarina siitä, miten päädyin hakemaan vaihtoon ei ole se kaikkein perinteisin. Tai sitten on. Kuulemma kuitenkin ihan arvattavaa ja minulle sopivaa polkua tallustan nyt eteenpäin. Olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut siitä maailmasta ja mahtavuudesta, mikä meitä ympäröi; tuhansista kielistä ja erilaisista kulttuureista, joista ei voi ikinä oppia tarpeeksi. Silti olen aina pyöritellyt vaihtovuotta ja kielikursseja mielessä vain unelmina, jotka eivät ole minua varten, toteutettavissani.

Kesällä ja lukion aloituksen jälkeen päädyin erinäisistä syistä miettimän omaa elämääni vähän tarkemmin ja silloin se ajatus varmaan alkoi oikeasti kypsymään. Ratkaiseva päätös kuitenkin syntyi aika spontaanisti kesken joogatunnin, tuli vain sellainen olo, että minähän lähden. Viikkoa myöhemmin kirjoitin jo hakemusta Järvenpään Rotaryklubille. Ja tässä, muutaman haastattelun, pitkän hakupaketin ja sopimuksen jälkeen yritän ainakin valmistautua lähtemään todennäköisesti jonnekin päin Etelä-Amerikkaa. Viimeistään maaliskuussa saa kuulemma tietää, minne vaihtovuotenaan suuntaa. Ei jännitä sitten yhtään:)


// The journey to this moment makes me feel my life unreal. Every day, I suddenly understand that I am going to realize my exchange year. It is so absurd because I didn't know anything about this just half and a year ago.

I feel that the story of how I wanted to be an exchange student is quite different than many other exchange students have. Or it is not so different. Somebody has said that they have always known that exchange year is my thing and my kind of journey even I didn't know it. But I  understand it: I have always been interested in the whole beautiful world around us including those thousand languages and cultures which fill the earth. Still, I have before just thought that exchange year and language courses abroad, are not for me.

During last summer and at the beginning of my first year in senior high school, I started for some reasons to think about my own life a bit more closely and then I maybe got the first, little but serious, idea about my exchange year. However, I made the main decision during my yoga class in August and a week after that I was already writing an application to Rotary club of  Järvenpää. And here I am, after a couple of interviews and many, many forms, trying to understand that next autumn I am going to live somewhere in South-America. I will get to know where I am going no later than March. I am so excited!

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.