ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Toiseen maahan ihastuminen ei tarkoita sitä, että unohtaisi kotimaansa, ei ainakaan minulle. Mitä enemmän olen Ecuadoriin tykästynyt ja sittemmin rakastunut, sitä enemmän olen myös oppinut Suomea rakastamaan ja arvostamaan.

Niin kliseistä kuin se onkin, haluan tänään kirjoittaa Suomesta. Ainakin täällä sananlasku "joskus on mentävä kauas, jotta näkisi lähelle" on totta. Vaikka en koe omaksi jutukseni ottaa joka välissä vaihto-oppilaalle perinteisiä lippukuvia ja joka käänteessä korostaa suomalaisuuttani, olen täällä kaukana muista maanmiehistäni tai edes pohjoismaalaisista tuntenut itseni enemmän suomalaiseksi kuin ikinä aiemmin. Välillä tahtomattanikin.

Miksi unohdan välillä antaa poskipusun tervehtiessä? Miksi paikallisten mielestä olen välillä liian vakava? Miksi minulla on usein kuuma, kun paikalliset hytisevät kylmästä, jopa puettuaan sormikkaat lämmikkeeksi? Miksi kaipaan joskus aikaa ihan yksin? Miksi olen outo tyttö, joka voi ihan hyvin kantaa itse omat tavaransa, reppua myöten? Olen suomalainen.

Suomi tai suomalaisuus ei kuitenkaan ole yksi minunkaan persoonani peruspylväistä, vaikka olenkin täällä huomannut, kuinka paljon kulttuuri vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen. Ihmisen persoona on kuitenkin oma osansa, ainakin jossain määrin. Suomi tai suomalaisuus on minulle se matala, mutta kirkas pohjaväre, joka muistuttaa urkupisteenä, johon musiikki palaa aina uudelleen ja uudelleen, puolustamaan niitä asioita, jotka ovat kirkastuneet minun Suomeni arvoiksi täällä Ecuadorissa.

Suomi on muodostunut täällä ajatuksissa kuin turvapaikaksi, lintukodoksi, josta on ollut helppoa ponnistaa maailmalle. Olen täällä oppinut arvostamaan minulle aikaisemmin itsestäänselviä asioita. Ilmaista, tasalaatuista ja tasapuolista koulujärjestelmää, jonka opetukseen ovat kaikki tervetulleita. Koulua, joissa oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa ja jossa opettajien auktoriteetti on sopivalla tasolla. Asioita voi ja uskaltaa kyseenalaistaa. Olen oppinut arvostamaan toimivaa valtion organisaatiota, jossa kansalaisten on mahdollisuus vaikuttaa asioihin helposti mm. kansalaisaloitteiden avulla. Olen oppinut arvostamaan korruptiovapaata maata, jossa ei tarvitse vuoden välein tuomita varapresidenttejä vankilaan.

Suomi edustaa minulle tasa-arvoa. Sellaista tunnetta ja elämää, jossa minua ei huomioida tai kohdella ulkonäköni tai sukupuoleni mukaan tietyllä erottavalla tavalla. Vaaleaihoinen ja -hiuksinen herättää täällä tahtomattaankin huomiota, usein vain positiivisella tavalla. Nyt, kun senkin on huomannut häiritsevän, miettii, että kuinka paljon elämään vaikuttaisi mahdollinen negatiivinen kohtelu vain oman ulkonäön takia. Suomessa tasa-arvo merkitsee sitä, että kadulla kulkevia ihmisiä ei arvioida ulkonäön perusteella varkaiksi ja sitä, että koulussa opettajien suusta ei tarvitse kuunnella sanoja hintti ja huora, edes vitsillä. Sitä, että kukaan ei sano päin naamaa tai rivien välistä, että minä tai joku muu ei voi tehdä jotakin asiaa vain siksi, että on tyttö.

Maapallon toisella puolella tajuaa, kuinka etuoikeutettu on ollut, kun on saanut syntyä Suomeen. Täällä vastakohtien maassa tunnistaa Suomesta huonotkin puolet, mutta parhaiten ne hyvät asiat, joiden säilymisen puolesta haluaa taistella. Suomi on minulle muutakin kuin vain valtion luomat puitteet. Suomi on minulle sanoja. Kieltä, josta ymmärrän jokaisen vivahteen ja joka soljuu kielellä helposti kuin linnunlaulu. Suomi on puhdasta luontoa, jota saa ihailla turvallisesti ja luvan kanssa. Se on rehellisyyttä ja tervehdyksiä, joissa hymyn lisäksi ei tarvita sanoja.

Ennen kaikkea Suomi on minulle rakkaita ihmisiä. Sellaisia, joiden seurassa saa olla ihan minkälainen vain haluaa kenenkään kyseenalaistamatta, ja joiden kanssa ei tarvitse selitellä tekemisiään, kun kulttuuri on tullut tutuksi jo vauvasta lähtien. Suomi on minulle rakkautta, sellaista välillä huomaamatonta, joka meidän jurossa kulttuurissamme osoitetaan omalla tavallaan, usein ilman sanoja.

Suomi on minulle myös vapautta. Vapautta olla erilainen, vapautta toteuttaa tasa-arvoa, vapautta toteuttaa itseäni. Se on vapautta lähteä turvassa ja luvallisesti toisen omistamaan metsään, jopa ihan yksin. Suomi on vapautta valita. Sitä ennen kaikkea.

On monia syitä juhlia Suomea ja sen saavutuksia. On monia syitä sanoa kiitos. Enhän minä ole Suomen valtiota rakentanut, vaan ihmiset aikaa ennen minua ovat olleet sen luojina. Kohta vain on meidän vuoromme jatkaa tätä rakennusta, toivottavasti ei purkaa sen parhaita osia. Täällä sen olen viimeistään oppinut, että ei ole häpeä olla isänmaallinen ja ylpeä, jopa kertoa siitä. On vain kunnia edustaa Suomea, niitä arvoja, jotka siitä omakseen tuntee. Ecuador on opettanut, että on okei sanoa rakastavansa isänmaataan ja jatkaa samassa lauseessa sen huonoista puolista. Suomalaiset ovat mestareita valittamaan, mikä onkin myös hyvä. Ääneen sanomalla asiat paranevat pikkuhiljaa. Muistetaanhan kuitenkin, että ei ole häpeä olla onnellinen ja ylpeä jo saavutetuista asioista, ja juhlia niitä varsinkin itsenäisyyspäivänä.

Quiton itsenäisyysjuhlia puoliksi siteeraten:

¡Que viva Finlandia! ¡Que viva!